Hiukkarok on Sotkamossa vuodesta 1989 talkoovoimin järjestetty ilmainen musiikkitapahtuma.
Alkunsa se sai 80-luvun lopun sotkamolaisten bändien, kuten ohessa mannermaisesti poseeraavan Ambo Child:in, omatoimisuudesta ja halusta parantaa mahdollisuuksia musiikin harrastukseen.
Vuosia aiemmin toimineen Sotkamon luovan musiikin yhdistyksen seuraajaksi perustettiin Sotkamon kevyen musiikin yhdistys eli Skemu.

Hiukkarokin alkuperäinen järjestämispaikka, jonka nimikin kertoo, on Hiukan ranta. Vuosien mittaan Rok on ehtinyt käväistä Salmelan niemessä, Naapurinvaaralla ja Tuliketun mäellä, palatakseen vuonna 2004 alkuperäisille sijoilleen. Ulkoilmailun lisäksi vuodesta 2002 alkaen ohjelmaan on kuulunut ravintolatiloihin sijoittuva Hiukkarok-klubi.

Yhteistyössä Nuorisotoimen kanssa järjestetyn Hiukkarokin alkuperäinen idea, "tarjota ensisijaisesti esiintymismahdollisuuksia paikallisille bändeille", on säilynyt läpi vuosien kirjon.

1989    1990    1991    1994    1995    1996    1997    1998    1999    2000    

2001    2002    
2004    2005    2006    2007

Esiintyjät / kotisivut    Julisteet